Hei, olen John Storm. Olen vähän alle kolmissakymmenissä oleva hoitaja ja olen toiminut enimmäkseen eräässä isommassa laitoksessa. Nyt minulle annettiin mahdollisuus kokeilla itsenäisempää toimintaa. Lue, minut siirrettiin kylmästi tähän Sunset Valleyn pieneen hoitoyksikköön, jossa on seitsemän eri ongelmista kärsivää potilasta, koska kukaan muu ei suostunut tuohon pahameineiseen paikkaan menemään.

Hieman jännityksensekaisin tuntein minä viimein saavuin laitokseen ja mietin tuleekohan tästä mitään, vai repivätköhän hullut minut heti kappaleiksi tai lähinnä hermoni. Yleensä olen kyllä hyvin rauhallinen ja minulla on pitkä pinna, mutta nyt se vasta joutuisi koetukselle. Viimein seisoin hyvin korkean, selkeästi korjaamista kaipaavan kiviaidan edessä. Työnsin pahasti kitisevää ja natisevaa ruosteista porttia ja astuin hoitamattomalle pihamaalle. Ketään ei näkynyt ja ajattelin, ettei näin ränsistyneessä röttelössä varmasti ketään olisikaan. Talo oli pieni, matala ja myös yhtä hoitamaton kuin piha ja muuri. Seinät olivat halkeilleet ja ovien metalliosat ruosteessa.

Astuin sisälle rakennukseen ja totesin sen olevan yhtä huonossa kunnossa sisältä kuin ulkoakin. Vaikka huoneisto oli pieni, meni minulta hetki ennen kuin löysin huoneeni, jonne purin vähäiset tavarat ja lukitsin sitten oveni, jotteivät hullut pääsisi penkomaan paikkoja, vaikka epäilinkin oven kunnon huomioon ottaen, että kestäisikö se edes uteliaimpien yrityksiä päästä sisälle.

Menin olohuoneeseen, jossa kaikki jo odottivat minua. Talossa ei ollut muuta henkilökuntaa minun lisäkseni, joten saisi hoitaa kaiken talouden itse, mutta mietin, josko voisi opastaa joitain hulluja kodinhoidon saloihin. Lisäksi piti muistaa pitää hulluja silmällä. Heitä ei saisi päästää itsekseen kaupungille ja muutenkin piti seurata, etteivät he polttaisi koko taloa kokkausyrityksillään ja että he hoitaisivat tarpeensa oikeisiin paikkoihin, lattian sijasta.

Ensimmäinen päivä ja ilta sujui rauhallisesti ja samalla tutustuin hoidokkeihini, joista osa vaikutti vallan mukavilta tapauksilta, jollei heidän ongelmiaan ja neuroosejaan laskettu lukuun.

Vielä illalla ennen nukkumaan menoa, pidin pienimuotoisen tutustumishetken. Niinpä opin tietämään kuka oli kuka.

Minä olen siis tuo punapää, joka lukee kirjaa. Vieressäni istuu Grace. Toisella puolella minusta, siis telkkaria vastapäätä olevalla sohvalla istuvat järjestyksessä, Fiona, Joseph ja Lucy. Seinällä vastapäätä minua olevalla sohvalla taas Simon (häkki päässä, kun on kuulemma kova puremaan), Daisy ja Antonio (varsinainen hurmuri, mikäli toisten puheisiin on uskomista.

Viimein kaikki ottivat kiltisti lääkkeensä ja menivät nukkumaan ilman rutinoita. Yökin sujui hyvin rauhallisesti, vaikka en meinannutkaan saada heti unenpäästä kiinni.

Seuraavana päivänä olikin sitten enemmän hulinaa ja oli hyvä, että opettelin ruuan valmistusta sekä mekaniikkaa, sillä muutoin olisimme olleet pulassa, kun osa hoidokeistani oli varsin innokkaita kokkailemaan ja osa rikkomaan muutenkin jo huonossa kunnossa olevia esineitä. Esimeksiksi toinen suihku tuntui olevan alvariinsa hajalla. Mistä tuilikin mieleeni, ettei suihkussakaan saanut olla rauhassa, sillä kylpyhuoneeseen, jossa myös pytyt olivat, oli aina tunkua.

Fiona, joka tykkää kovasti siivoamisesta, ilmaantui kerran luutuamaan lattiaa, kun minä olin suihkussa. Yritin olla, kuin hän ei olisikaan ollut siellä, jottei hän vain saisi mitään kohtausta. Mutta ilmeisesti hän havahtui jossain välissä huomaamaan, ettei ollut yksi ja nolostui.

Simonilla taas oli toisinaan tapana tulla kylpemään keittiöön, eikä hän välittänyt vaikka siellä olikin joku vaan seisoskeli lavuaarin vieressä aatamin asussa ja laulellen pyyhki ihoaan kostealla saippuaisella sienellä. Luuli kai itseään lautaseksi tai jotain.

Itse sain, kuin sainkin viimein toisen työn, jotta pystyin elättämään itseni ja hoidokkini, joten minun oli visusti lukittava portti, jotteivät hoidokit pääsisi karkaamaan. He tosin viihtyivät kovasti ulkona, viis asusta ja säästä.

Josephia minun oli pian huomautettava, kun hän heitteli vähän turhankin voimallisesti amerikkalaista jalkapalloa Antoniota kohti. Hän vain ei kuunnellut ja Simonkin vain naureskeli vieressä. Simon tuntuu saavan jotain outoa mielihyvää toisten epäonnistumisista.

Joseph ei tykännyt huomauttelusta, vaan rupesi itkemään ja valittamaan ja meni entistäkin sekaisin. Hän haki keittiöstä foliota ja teki siitä itselleen hatun.

Simon taas käi yöllä pihistämässä minun sipsipussini ja söi sen sisällön kokonaan. Hän ei tuntunut välittävän eikä katuvan, vaikka hänelle siitä huomautinkin. Hänen suhteen voi vielä tulla ongelmia.