No niin ja tässä sitten tulee se lupaamani toinen osa. Tällä kertaa äänessä on Gillian, koska valitsin hänet suvun jatkajaksi, koska Nickin sukulinjassa oli jotain häikkää, muistattehan omituiset silmät, joista mainitsin ja ei tosiaan olleet avaruus silmät. Mutta nyt takaisin tarinaan.

HUOM! VOI SISÄLTÄÄ VOIMAKKAITA KOHTAUKSIA/KUVIA, JOTEN LUKEMINEN OMALLA VASTUULLANNE!

Hei, tällä kertaa minä kerron elämästämme ja siitä mitä sitten tapahtui.

Elämämme oli siis kovaa, mutta me pärjäsimme jotenkuten. Vaaria oli aina välillä ikävä, vaikkei ollutkaan oppinut kunnolla häntä tuntemaan. Minä hoidin muiden aikuisten ohella pienempia muksuja, etenkin nyt ne sysättiin minulle, kun olin kasvanut teini-ikääni.

Eihän lapsissa sinänsä mitään vikaa ollut, mutta olisin halunnut välillä omaakin aikaa. Onneksi nuo olivat kuitenkin jo sen verran isoja, että osasivat olla keskenäänkin.

Viimein päätin kokeilla siipiäni ja lähdin maailmalle tai oikeammin vain yliopistoalueelle, joka oli kuin ihmeen kaupalla selvinnyt tuhosta lähes koskemattomana. Niinpä sitten saavuin pienen ja kolkon asuntolan pihaan, jossa hetken seisottuani ja rohkeutta keräten viimein astelin sisälle ja valitsin yhden vapaista huoneista. Melkein heti huomasin komean tummatukkaisen miehen, joka tuli viereisestä huoneesta ulos. Hän vilkaisi minua ja minä jäin tuijottamaan häntä, kunnes viimein punastuin ja käänsin katseeni varpaisiini.

Siitä päivästä lähtien me jotenkin törmäilimme toisiimme ja lopulta aloimme viettää aikaamme yhdessä yhä enemmän ja enemmän. Keith ja minä tunsimme, että olimme kuin luodut toisillemme.

Yritin minä opiskellakin, mutta siitä ei oikein tahtonut tulla mitään, kun nuo typerät maskotit olivat ottaneet oikein tavaksi häiritä muita ja tekivät kaikenlaisia kepposia koko ajan. Mutta en jaksanut hermoillakaan siitä, sillä ajatukseni olivat alinomaa Keithissä.

Viimein eräänä päivänä minä ja Keith vaihdoimme ensimmäisen suudelmamme.

Tunnustimme tunteemme vielä syvemmin eräänä päivänä ruokaillessamme ja minä päätin ottaa seuraavan askeleen suhteessamme.

Me tosiaan viihdyimme hyvin yhdessä. Vähän liiankin hyvin ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme naimisissa ja minä odotin hänelle ensimmäistä lastamme.

Päätimme jättää yhteistuumin yliopiston kesken ja keskittyä perheeseemme. Niinpä me lähdimme ja palasimme kotiseuduillemme. Sain todeta, että viimeisin asuinpaikkamme oli tuhottu täysin ja kaikki siellä olleet olivat kuolleet.

Välihuomautus jälleen kerran; Tontti bugitti todella pahasti, etten päässyt edes pelaamaan, joten hävitin ko. tontin ja simit. Harmittaa yhä vietävästi niiden hautakivien takia.

Niinpä palasimme takaisin vanhoille (uusi tontti) raunioille ja päätimme yrittää uudelleen. Vaikka alku ei ollutkaan paras mahdollinen, emme aikoneet antaa periksi. Ja niinpä me sitten tavallaan ajoimme sängyntapaisen, jonka Keith oli kasannut, sisään heti samana iltana. En välittänyt vaikka olikin viileää, sillä Keith oli siinä lähelläni tunsin hänen lämpimän vartalonsa omaani vasten.

Myöhemmin raskauteni tuli näkyviin ja olin hyvin onnellinen, vaikka ikävöinkin perhettäni, jonka olin menettänyt. Olihan sentään saamassa oman perheen ja minulla oli rakas mieheni lähelläni aina.

Nautin ajoittain viileästä suihkusta, sillä raunioiden lähelle oli muodostunut pieni putous. Se toi meille vettä juomista ja peseytymistä varten. Keith oli aivan innoissaan kasvavasta massustani ja kun aloin olla isompi, ei hän enää antanut minun tehdä ihan kaikkea, vaan halusi välttämättä auttaa. Se oli suloista, mutta välillä rasittavaakin, kun tunsin että olisin mainiosti jaksanut itsekin.

Me juttelimme aamiaisella monista asioista ja yleensä aamiaisen jälkeen Keith lähti kunnostamaan raunioita asumiskelpoiseksi. Kuukausia myöhemmin meillä oli jonkinlainen asumus, joka peräti piti viileän ilmankin ulkopuolella. Lisäksi Keith oli tehnyt pienokaisellemme kehdon. Hän olikin todella taitava käsistään, mikä oli hyvä, sillä tällaisina aikoina osasin arvostaa kädentaitoja, enkä oikeastaan edes tiennyt muusta, sillä oli lapsuuteni elänyt tässä maailmassa, jossa sai pelätä henkensä puolesta.

Minulla oli vanhoja vihkojani ja äidin ikivanha päiväkirja, jota toisinaan lueskelin ja johon oli jatkanut tarinaani. Äiti oli sen minulle antanut kymmenvuotis lahjaksi ja sen minä pidin muistona äidistäni. En ikinä hävittäisi sitä, vaan se saisi kulkea sukupolvelta toiselle.

Yhdeksän kuukautta kului kuin siivillä, kun oli tekemistäkin, joten ennen kuin tajusinkaan oli pienen pojan äiti. Poika sai nimeksi Kenneth ja hän oli perinyt isänsä hiuksien ja silmien värin, ihon sävy oli selkeästi minulta.

Siinä elämä sitten jatkui lapsen hoidon parissa ja kitkuttaessa siinä pienessä talonrähjässä, ruokana yleensä sitä mitä milloinkin sattui olemaan, eli useimmiten purkkiruokaa tai laihaa keittoa tai sitten joskus hyvällä onnella linnunmunia tai peräti lintupaistia tai kalaa.

Minä olin tullut uudelleen raskaaksi ja Kenneth kasvoi taaperoksi ja alkoi opetella puhumista ja kävelemistä. Oli siinäkin katsomista kun pieni poikani yritti huojuville pulleille jaloilleen ja vaikka tupsahtikin tämän tästä istuvilleen, ei antanut periksi, vaan yritti uudelleen. Kuukaudet kuluivat ja pian Kenneth sai pikkuveljen, Kiaranin. Ison veljensä tavoin Kiaran oli myös perinyt isänsä hiukset ja silmät ja minun ihoni. Epäilemättä molemmat pojat olivat perineet isänsä komeuden.

Kaikki oli mennyt niin hyvin, ettemme me olleet osanneet pelätä mitään tapahtuvaksi, ennen kuin eräänä talvisena yönä kolme miestä tunkeutui asuntorähjäämme ja elämäämme, tuhoten sen, mitä olimme niin kovasti joutuneet rakentamaan. Minä olin iltapesullani ja Keith lasten kanssa tuvassa, kun äkkiä huomasin isokokoisen miehen tuijottavan minua julkeasti. Olin aivan alasti, enkä voinut peittää itseäni häneltä, vaikka olisinkin halunnut.

En ehtinyt edes pakoon, kun hän harppoi vedestä välittämättä minua kohti ja repi minut mukaani. Tappelin vastaan minkä kerkesin, mutta siitä ei ollut apua, sillä mies oli todella iso ja vahva. Hän vain nauroi röyhkeästi ja repi minut tupaamme.

Keith oli kuullut melun ja oli pelastanut lapsemme tuuppaamalla heidät ulos tuvan perällä olevasta ikkunasta ja suoraan hankeen. Keith ei edes ehtinyt vastustella, kun hänet jo iskettiin maahan ja tajuttomaksi.

 

Nuo kolme ympäröivät minut ja repivät pyyhkeen, jonka olin ehtinyt kietoa peitokseni. Siinä minä olin heidän keskellään aivan ilkosillani ja minä pelkäsin. Näin heidän silmistään, mitä he halusivat ja toivoin, etteivät he tekisi sitä, mutta turhaan. He kantoivat minut makuuhuoneen puolelle ja tyrkkäsivät kylmälle lattialle.

Yritin jälleen pakoon, mutta epäonnistuin ja se iso mies löi minua. Silmissä vilisi tähdet ja enkä voinut vastustella enempää, joten miehet kävivät siekailematta kimppuuni, jokainen vuorollaa. Isoin ja lihavin, tosin hermostui, kun hänen vehkeensä ei toiminutkaan. Sen sijaan hän hakkasi minua, niin että vartaloni oli mustelmilla ja naamani veressä. Tämän jälkeen hän vielä meni purkamaan turhaantumistaan tajuttomaan mieheeni.

 

Viimein nuo miehet saivat tarpeekseen ja lähtivät. Rikottuaan ensin paikkoja ja vietyään kaiken arvotavaran ja ruuan. Minä vetäydyin nurkkaan ja tärisin siinä ties kuinka kauan. Tunsi yhä ne miehet ihollani ja haistoin heidän ällöttävän hienhajun. Kyyneleet vierivät pitkin poskiani ja tunsin itseni häväistyksi ja pelkäsin, ettei Keith enää rakastaisi minua.

 

Keith havahtui tajuttomuudestaa, kun Kenneth palasi sisälle Kiaran mukanaan. Kenneth oli kauhuissaan, mutta Kiaran ei tajunnut pelätä, mikä sinänsä oli hyvä, hän ei myöskään ymmärtäisi mitä muuta oli tapahtunut. Eikä saisikaan koskaan tietää, mikälsi se minusta riippui.

Kun Keith oli saanut rauhoiteltua Kennethin, hän tuli luokseni. Hän ei kuitenkaan aivan heti koskenut minuun, vaan nojasi vasten ikkunan karmia. Hän oli suruissaan tapahtumasta, eikä oikein tiennyt mitä ajatella, etenkin kun oli vielä hieman sekavana saamastaan löylytyksestä.

Viimein hän laskeutui polvilleen viereeni ja auttoi minut ylös ja veti hellästi syliinsä. Kyyneleet alkoivat vieriä uudelleen poskilleni ja itkin ties kuinka kauan Keithin vahvojen käsivarsien hellässä otteessa. Hän tuntui ymmärtävän minua, eikä lainkaan kiirehtinyt ja varmasti tirautti muutaman kyyneleen hänkin.

Pitkän ajan kuluttua minä rauhoituin ja vasta silloin näin, että ne miehet, se siat olivat teloneet Keithiä niin pahasti, että toinen silmä oli mennyt puhki. Hän ei siitä tuntunut välittävän, joten en kysellyt enempiä, vaan peseydyttyäni ja pukeuduttani minä putsasin hänen kasvojensa haavat ja hoidin hänen saamansa mustelmat ja ruhjeet.

Koko aikana me emme puhuneet tapahtuneesta. Emme olleet vielä valmiita keskustelemaan siitä, enkä usko, että tulemme koskaan keskustelemaankaan, mikäli asia ei tule ajankohtaiseksi.

Jonkin aikaa tapahtuman jälkeen huomasin olevani raskaana ja tiesin, ettei isä ollut Keith, sillä me emme olleet pystyneet näyttämään tunteitamme samoin kuin ennen, sen jälkeen mitä oli tapahtunut. En vain enää pystynyt päästämään ketään lähelleni, edes Keithiä, vaikka tietyllä tasolla minä halusin ja toivoin tuntevani hänen kosketuksensa jälleen ihollani. Silti tuo tapahtuma palasi mieleeni ja pilasi tunnelman kerta toisensa jälkeen.

En tiennyt miten kertoa raskaudesta Keithille. Tiesin, että se olisi kerrottava viimeistään sitten, kun tila tulisi näkyväksi. Olisin halunnut päättää raskauden, mutten tiennyt miten ja kun aika kului en enää halunnutkaan lopettaa sitä kesken. Jotenkin minä ajattelin, ettei ne kamalat tapahtumat olleet tuon pienen syntymättömän lapsen syy, vaan sen joka hänet pisti alulle. En tiennyt kuka niistä kolmesta oli isä, enkä tottapuhuakseni halunnutkaan tietää. Minä päätin, että kasvattaisin lapsen omanani ja toivoin, että Keith voisi olla sille isä.

Viimein päätin kertoa ja keräsin kaiken rohkeuteni ja silti kyyneleet silmissäni minä kerroin raskaudestani ja etten voisi hylätä syntyvää lasta, sillä se oli tapahtumiin syytön. Keith tuntui ymmärtävän minua ja veti minut hellään halaukseen.

"Olen vauvalle isä, jos niin haluat." Hän sanoi ja katsoi minua lämpimästi ja suuteli hellästi. "Minä tiedän, ettei se mitä tapahtui ollut sinun vikasi, eikä tuon syntymättömän lapsen, vaan niiden sikojen, jotka sinuun koskivat." Hän jatkoi ja näin miten syvästi se häneen yhä koski ja miten pahoillaan hän tapahtuneesta oli. Hänen silmänsä kiilsi, jopa sokea silmä, mutta vain toiselta puolelta vieri poskelle kyynel.

Tämän jälkeen emme enää juurikaan keskustelleet asiasta ja huomasin, miten Keith alkoi kuntoilla ja lisäksi rakensi talopahaistamme isommaksi ja teki jopa jonkilaisen kylpuoneen ja sanoi ettei minun enää tarvinnut mennä ulos joelle peseytymään, vaan voisin tehdä sen sisätiloissa, turvassa ilman että kukaan katselisi. Olin kiitollinen hänelle siitä. Lisäksi hän oli tehnyt muitakin muutoksia ja tehnyt muutamia, joskin karkeita kirveitä ja arvasin että hän käyttäisi niitä, mikäli nuo miehet vielä näyttäytyisivät. Ovet hän lukitsi huolellisesti öisin ja nukkui paljon kevyemmin kuin ennen. Minua se vähän huolestutti, mutta hän sanoi ettei minun siitä kannattaisi huolestua yhtään.

Tiesin miksi hän teki niin. Hän ei halunnut että hänen perheeseensä kajotaan enää toiste ja se joka yrittäisi saisi maistaa kylmää kirveen terää. Muuten hän oli silti rakastava isä ja antoi aikaansa molemmille pojilleen, jotka kasvoivat hurjaa vauhtia. Hän oli keskustellut muutaman kerran pitkään asioista Kennethin kanssa, joka kyllä oli heti arvannut mitä oli tapahtunut, joskaan ei onneksi täysin. Mutta Keith oli katsonut asiakseen keskustella asioista, sillä tiesi, kuten minäkin, että ennen pitkää Kenneth olisi kumminkin kysynyt tai mennyt tekemään päättömyyksiä.

Elämä palautui kutakuinkin ennalleen, vaikkei se enää aivan sama ollut kuin ennen.

 

Seuraavassa osassa sitten paljastuu syntyvän lapsen sukupuoli. Lisäksi näemme palaavatko pahikset takaisin vai eivät ja miten reagoivat mahdolliseen isyyteensä. Siihen asti, hyviä lukuhetkiä teille. :)