Tässä tulee Stormien ja Burroughsien sujuvalla (siis kun peli suvaitsi toimia) yhteistyöllä tehty Halloween Speciaali, jokainen lukee omalla vastuullaan. Olen ainakin varoittanut, joten ei kannata valittaa, jos pelottaa. :)

Ketään ei vahingoitettu kuvauksissa, ei edes Freddyä. :)

Ja tässä vielä sopivaa musiikkia tarinaa varten. :)

Hain vielä tuon ihanan lorunkin tähän.

Hauskoja lukuhetkiä. :D

One, two Freddy's coming for you

Tree, four better lock your door

Five, six crab your chrusifix

Seven, eight, gonna stay up late

Nine, ten, never sleep again

Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun seitsemän nuorta kokoontui ränsistyneen talon luokse. Serkukset olivat päättäneet uskaltautua taloon, jossa väitettiin kummittelevan. Ainakin kaikki koulukaverit sanoivat niin.

Oli koleaa ja talo seisoi paikallaan tummana rapistuneena siluettina, jonka vieressä jökötti pystyyn kuolleita puita. Vaikka tuulikin hieman, se ei puhaltanut pois paksua sumua.

”Mennään jo.” Rosemary sanoi innokkaana.

”Okei.” David vastasi.

”Onkohan tämä nyt oikeasti hyvä ajatus?” Diana kysyi. ”Siis kun tuolla voi silti joku asua, vaikkei kylillä näyttäytyisikään.” Hän jatkoi, näyttämättä pelkoaan muille.

”Ei siellä ketään asu.” Eliot sanoi ja virnisti. ”Ei ole asunut vuosikausiin.” Hän lisäsi tahallisen hyytävällä äänellä.

”Tee tuo vielä kerran ja saat kuonoosi.” Diana sihisi ärtyneenä.

”Hei, mitä me vielä odotetaan?” Daisy kysyi ja hihkaisi. ”Mennään jo.”

Niin tuo joukko asteli hitaasti ylös portaita pitkin. Vanhat puulankut nitisivät heidän askeltensa painosta, tuulen ujeltaessa talon uumenissa, saaden kylmät väreet kiipimään kaikkien selkäpiissä.

”En edelleenkään oikein pidä tästä.” Diana sanoi ja pysähtyi kuistille, jossa jökötti ruosteinen lasten kolmipyörä.

”Olisit jäänyt kotiin sitten.” Daniel tuhahti.

”Äh, älkää viitsikö.” Eliel sanoi ja katsoi ymmärtäväisesti Dianaa. Häntä itseäänkin hieman kammoksutti ajatus mennä tyhjään ränsistyneeseen taloon. Ei hän kummituksia pelännyt, mutta häntä huoletti mahdolliset laitapuolen kulkijat, joita talossa saattoi majailla. Kaikkein eniten häntä huoletti eräs, josta ei ollut paon jälkeen kuulunut mitään ja tämä oli sellainen paikka, jossa tuo mies ihan hyvin voisi piilotella etsijöiltään.

”Tulkaa jo.” Rosemary sanoi ja työnsi nitisevän oven auki. Saranat päästivät karmean kirskahduksen, joka kieli, ettei ovea oltu aikoihin availtu. Huoneessa oli pimeää, joten Daniel, Eliot ja Rosemary raivasivat taskulamppujen valossa tilaa lattialle ja asettelivat mukanaan tuomansa kynttilät lattialle. Eliot sytytti kynttilät, joissa lepattava tuli toi lämmintä, kodikasta valoa, muuten niin kolkkoon huoneeseen.

”Ollaan tässä hetki, niin voin kertoa, mitä koulussa kuulin.” Eliot sanoi istuutuessaan likaiselle, kylmälle lattialle.

Kuului hyväksyvää mutinaa, lattian narahtelua ja vaatteiden suhahtelua, kun nuoret istuutuivat kylmälle lattialle, Eliotin seuraksi.

”No niin.” Eliot sanoi ja alkoi kertoa hyytävällä äänellä tarinaa.

Kaikki kuuntelivat korvat höröllä ja itse kukin katseli silloin tällöin ympärilleen, sillä heistä oli alkanut tuntua, että joku tarkkaili heitä.

”Ja sitten hän huusi että….Aaaaaah!” Eliot kertoi ja huusi nähdessään pitkän tumman hahmon oleskelu huoneeseen menevässä ovi aukossa.

Kaikki kääntyivät katsomaan sinne, minne Eliot katsoi ja hekin näkivät tuon solakan hahmon, jolla oli päässään tumma hattureuhka ja yllään nuhjuinen punavihreä pusero ja kädessä terät.

”Kuka toi on?” Rosemary sai viimein kysyttyä.

”Jos tämä on jotain sinun vitsejäsi, niin saat kuulla kunniasi.” Daisy ärähti kiukkuisena. Vastausta hän ei saanut, sillä hahmon suunnalta kuului pahaenteinen naurunrämäkkä.

”Ei varmasti ole minun vitsejäni. En edes tunne koko tyyppiä.” Eliot vastasi hämmentyneenä. Hän oli kyllä aikonut pelotella veljeään ja Rosemarya ja serkkujaan, mutta tämä nyt ei kuulunut käsikirjoitukseen.

Jokainen nousi ylös ja katsoi uudelleen oviaukkoon, mutta hahmo oli kadonnut.

”Minnehän se meni?” Eliel kysyi varovaisesti.

”Otetaan selvää.” Rosemary sanoi. ”Eliel, tule sinä minun kanssani kellariin. Muut saavat tutkia ylemmät kerrokset.” Hän sanoi napakasti.

”Okei.” Eliel vastasi, vaikka olisi paljon mieluummin juossut ulos ja mennyt takaisin kotiin.

Niin sitten Daisy, Daniel ja David menivät ullakolle, Dianan ja Eliotin jäädessä tutkimaan yläkertaa.

****

Diana ja Eliot astelivat portaat ylös ja sen jälkeen pitkin käytävää. He kuuntelivat korvat höröllään talosta kantautuvia ääniä ja hätkähtelivät pienimmästäkin risahduksesta.

Erään oven alta paistoi valo ja Eliot uskaltautui avaaman oven. Huone oli kylpyhuone ja kylpyammeessa, punaisessa nesteessä istui joku, joka näytti pahoin palaneelta.

”Mitä tämä on? Miksi hän kylpee veressä?” Diana kysyi ja alkoi perääntyä ovelle.

”En minä vain tiedä.” Eliot sanoi ja katsoi ammetta, joka nyt oli typötyhjä. Tuskin hän ehti muuta tehdä, kun hän näki aivan nenänsä edessä tuon miehen nuhjuisessa punavihreässä puserossaan.

Eliel huusi ja perääntyi käytävään. Molemmat juoksivat kuin henkensä hädässä.

”Tänne.” Diana huusi ja kiskoi Eliotin mukaansa huoneeseen, joka oli joskus kaiketi ollut lastenhuone. Hän paiskasi oven kiinni, kun Eliot oli tullut sisälle ja peräytyi kauemmaksi ovesta.

Ei kuulunut askelia, ei mitään. Oli kuin talossa ei ketään olisikaan ollut.

Juuri kun he olivat ehtineet rauhoittua, seinän läpi ilmestyi näkyviin tuo hahmo, joka aiemmin oli kököttänyt veren täyttämässä ammeessa.

”Mentiin ja lujaa!” Diana kirkaisi ja kiskaisi paikalleen jähmettyneen Eliotin mukaansa. Kumpikin juoksi pää kolmantena jalkana takaisin alakertaan.

 ****

Daisy, Daniel ja David pysähtyivät hengästyneinä pölyisen ullakon keskelle. Ullakolla oli aika vähän tavaraa ja jonkin verran erilaisia laatikoita, jossa mitä ilmeisimmin oli edellisen tai edesmenneen asukkaan tavaroita ja vaatteita vuosien varrelta.

Katossa roikkui hämähäkin seittejä, mikä sai inhon väristykset kulkemaan pitkin Daisyn selkää. Olihan hän nähnyt seittejä ja hämähäkkejä ennenkin, muttei ollut pitänyt niistä yhtään sen enempää.

Kauaa he eivät ehtineet olla alallaan, kun rappusista alkoi kuulua natinaa. Joku kiipesi hitaasti ylös.

”Eliot? Eliel?” David kysyi.

”Jos siellä on joku meistä ja pelleilee, niin saa kuonoonsa.” Daisy ilmoitti kovaan ääneen, sillä häntä pelotti ja ärsytti samaan aikaan. Vastaukseksi he saivat häijyn naurunrämäkän, joka kertoi, ettei kyseessä ollut yksikään heistä seitsemästä.

He olivat jumissa, eivätkä päässeet mihinkään. Ainoa tie ullakolta ulos oli portaiden lisäksi ikkuna, eikä heitä huvittanut lähteä pimeässä seikkailemaan liukkaalle katolle, jolta oli alas melkoinen pudotus.

Viimein David astui rohkeana edemmäksi. Hän halusi puolustaa omiaan ja näyttää ettei pelännyt, vaikka sisin huusikin, että piti paeta.

”Hähähää, vai yrität esittää rohkeaa.” Sanoi mies kärisevällä äänellä ja nauroi päälle ilkeää naurunkäkätystään.

”Minä en pelkää sinua.” David sanoi ja työnsi uhmakkaasti leukaansa edemmäs ja tosiaan. Nyt kun hän sanoi sen ääneen. Häntä ei pelottanut ja se oli aika metka tunne. Hän tiesi, että voisi voittaa tuon hoikan miehen helposti ja että heitä oli enemmän. Tosin miehen kädessä oleva teräkokoelma huoletti häntä hieman.

”Katsotaanpa kuinka rohkea ja peloton oletkaan.” Mies kärisi. ”Et sinä kuitenkaan pärjää Freddylle.” Hän sihisi ja nappasi Davidia kiinni paidanrinnuksista.

”Pidä iljettävät näppisi erossa minusta ja muista!” David kiljaisi ja yritti perääntyä. Hänen ihmeekseen Freddyksi esittäytynyt mies perääntyi ja kun he katsoivat tätä uudelleen. Hän oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ylhäällä olivat vain he kolme.

”Mennään.” David sanoi, kun reitti oli vapaa. Diana ja Daniel noudattivat käskyä hyvin mielellään.

****

Rosemary ja Eliel olivat päätyneet kellariin, joka näytti lähinnä romuläjältä. Siellä oli ruostuneita sängyn metallikehyksiä, ikivanha patja ja roskia, sekä ikivanhoja luita.

”Jos palattaisiin muiden luo.” Eliel ehdotti.

”Eikä.” Rosemary sanoi ja katsoi ympärilleen uteliaana. Vaikka oikeasta isästä ei mitään hyvää ollutkaan sanottavana, oli hän yhden hyvän ominaisuuden tältä perinyt, nimittäin pelottomuuden ja se näkyi nyt hyvin.

”Öh… Rosemary.” Eliel sanoi hitaasti ja katsoi takan luona seisovaa hahmoa, joka näytti varsin häijyltä sormiensa jatkeina olevien himmeässä valossa välkkyvien terien kanssa.

”Mitä nyt?” Rosemary kysyi kärsimättömänä ja kääntyi sitten katsomaan samaan suuntaan kuin Eliel. Hän näki myös miehen, muttei pelännyt tätä. ”Ai tuo.” Hän tuhahti sitten.

”Mutta näetkö sen käden.” Eliel sanoi.

”Joo.” Rosemary sanoi. ”Se ei silti voi meille mitään, sillä jos se yrittää, se joutuu pulaan ja sitä paitsi meitä on enemmän.” Hän lisäsi tyynesti.

Mies tuntui ärtyvän Rosemaryn sanoista ja alkoi lähestyä heitä.

”Minä tiedän mitä tehdään.” Rosemary sanoi. ”Eliel, tee kuten minäkin.” Hän huusi ja alkoi juosta kohti Freddyä. Eliel tuli perässässä. Jotenkin heidän onnistui välttää Freddyn käsissä olevat veitsenterät ja työntää miehen itsensä takkaan. Freddy yritti kömpiä sieltä pois, muttei ehtinyt, sillä Rosemary sytytti takkaan tulen, joka tarttui anhaasti Freddyn kauhtuneeseen paitaan ja levisi siitä kaikkialle.

He kuuntelivat miten Freddy huusi tuskissaa. Tuota huutoa kesti kauan, kunnes se vaimeni ja jäljelle jäi vai tulen kohina ja rätinä takassa.

Äkkiä tuli tuntui leviävän ulos takasta ja leviävän ja saartavan heidät. Tulen seasta kuului kauhea käkätys. Rosemary ja Eliel huusivat niin kovaa kuin keuhkoista lähti.

****

Sitten he heräsivät ja totesivat makaavansa turvallisesti omissa lämpimissä vuoteissaan.

”Olipas todentuntuinen uni.” Rosemary sanoi, saatuaan hengityksensä tasaantumaan. Sitten hän nousi vuoteeltaan ja juoksi poikien huoneeseen. ”Eliel, Eliot. Ette usko millaista unta minä näin.” Hän sanoi ja kertoi.

”Tuota, me nähtiin ihan samaa unta.” Eliot sanoi viimein.

”Eliot, älä viitsi pelleillä.” Rosemary sanoi.

”En minä pelleile.” Eliot sanoi ja ihmetteli itsekin, miten se saattoi olla mahdollista.

"Ihanaa, että se oli vain unta ja sinä olet kunnossa." Rosemary sanoi onnellisen ja rutisi Elieliä lujasti.

 ******

Toisaalla myös David, Daniel, Daisy ja Diana heräsivät omiin huutoihinsa.

”Mitä sinä huudat?” Daisy kysyi.

”Samaa voisin kysyä sinulta.” Diana sanoi ja kertoi sitten unestaan.

”Me nähtiin samaa unta.” Daisy sanoi hermostuneena. ”Mennään poikien luo.” Hän sanoi sitten.

”Joo.” Diana mutisi ja he kumpikin juoksivat poikien huoneeseen. Diana avasi oven sellaisella ryskeellä, että molemmat pojat huusivat säikähdyksestä.

”Sori.” Diana sanoi nolona. ”Mut me tultiin kertomaan oudosta unesta, jota me molemmat nähtiin.” Hän lisäsi sitten ja kertoi koko unen jokaista yksityiskohtaa myöden. Ja mitä enemmän hän kertoi, sitä kalpeammiksi pojat kävivät.

”Hei tytöt, ettehän te vain keksi omianne?” Daniel kysyi ja nielaisi.

”No ei keksitä.” Daisy sanoi.

”Jos se mitä kerroitte, on totta, niin me näimme myös samaa unta.” David sanoi.

”No oli mikä hyvänsä, kunhan ei toistu enää koskaan. Tai sitten olis edes hyvä uni, eikä painajainen.” Diana tokaisi ja rutisti sitten onnellisena molempia veljiään. ”Onneksi se oli vain unta.” Hän huokasi sitten ja katsoi säteillen jokaista.

”Jos me nähtiin samaa, niin näkiköhän serkut myös.” David mietti ääneen.

”Kysytään, kun nähdään ne koulussa.” Diana sanoi huolettomana.

”Joo.” Daniel nyökytteli päätään.”

*****

Tarinasta pois jääneet kuvat

Oikein antoisaa Halloweenia ja/tai pyhäinmiestenpäivää kaikille. :)