No niin, tässä tuleepi pitkästä aikaa tuore osa luettavaksenne, joten olkaapa hyvät. Tämä osa on tosin vähän rauhallisempi mukavampi kuin edelliset osat. Mutta katsotaan nyt, että mitä tästä vielä saadaan aikaiseksi.
Linkkasin tähän pari biisiä, jotka mielestäni sopivat tähän pätkään mainiosti. Ehkä tuo Who wants to live forever sopinee paremmin, mutta mielestäni myös tuo toinen, ainakin pikkuisen, koska Stormit ja Burroughsit näyttävät, etteivät anna periksi, vaikka mitä tulisi vastaan.
Ewanin näkökulma:
Arthur ja Kiaran jäivät joksikin aikaa luoksemme. Arthur kai halusi varmistaa, ettei Zed varmasti enää palaisi takaisin ja tuntuikin siltä, että mies olisi kadonnut kuin tuhka tuuleen. En silti voinut rauhoittaa mieltäni, sillä tiesin hänen palaavan vielä joskus, sillä hän haluaisi saattaa loppuun sen minkä oli aloittanutkin.
Arthur mitä ilmeisimmin ajatteli samaa kuin minäkin, sillä usein tapasin hänet kasvot vakavina ja ajatuksiinsa vaipuneena. Hän kuten minäkin, uskoi Zedin palaavan takaisin, mutta milloin sitä me emme voineet mitenkään aavistaa.
Emme hetkeäkään uskoneet, että Zed olisi kuollut kylmään, sillä hän oli kyllä sen verran älykäs, että löytäisi itselleen kyllä suojan jostain. Vanhaan tukikohtaansa hän tuskin enää palaisi, sillä Arthurin alaiset tutkisivat paikan niin huolellisesti, ettei rottakaan voisi päästä heiltä huomaamatta livahtamaan.
Itse en lähtisi mukaan, eikä minusta totta puhuen mihinkään ollutkaan, sillä saamani haava pääsi huolellisesta hoitamisesta huolimatta tulehtumaan ja minä vietin melkein toista viikkoa kuumehorteessa. Koko tämän ajan Eleonora hoivasi minua ja katsoi, että minulla oli kaikki hyvin, vaikka pyysinkin häntä lepäämään välillä.
Vaikka kaikki näennäisesti tuntuikin olevan nyt kunnossa, en silti osannut rauhoittua ja sydämeni oli pakahtua, kun ajattelin mitä kamaluuksia se mies voisi perheelleni tehdä. Niinpä päätin, että jos Zed nähtäisiin lähialueilla, lähettäisin perheeni turvaan ja jäisin yksin häntä odottamaan. Tämä oli minun ja hänen välinen asia, enkä halunnut sotkea perhettäni asiaan enempää, kuin mitä se nyt jo oli sotkeutunut.
Suurin pelkoni sillä hetkellä oli, etten saisikaan perhettäni turvaan, että joutuisin katsomaan, kun se ihmishirviö teurastaisi perheeni ja jättäisi minut viimeisenä kitumaan. Sitä en halunnut ja kaikessa hiljaisuudessa aloin valmistautumaan tulevaan, enkä uskaltautunut tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, kun tiesin miten helposti se tapasi särkyä.
Sää tuntui pysyvän kylmänä ja lunta tuprutti tämän tästä niin paljon, ettemme meinanneet päästä ulos tuvastamme. Tuntui kuin jo ennestäänkin viileä ilmasto olisi kylmennyt entisestään, eikä talvelle tuntunut näkyvän loppua.
Elämämme oli jo ennestäänkin ollut kovaa, mutta nyt se tuntui kovenevan entisestään. Ruokavarat olivat vähentyneet, eikä metsästyskään aina tuonut apua asiaan, sillä eläimet tuntuivat lähteneen kylmää ilmaa pakoon lämpimimmille seuduille. Mietin, josko meidänkin pian olisi lähdettävä kylmää pakoon, kun ei edes kalastuksesta tullut mitään, sillä jää oli niin paksua, ettei siihen pystynyt kunnollista reikää kairaamaan ja sen minkä ehti saad aikaiseksi, pakkanen jäädytti uudelleen.
Liikuimme useimmiten jalan, sillä autot eivät tällaisella pakkasella käynnistyneet lainkaan, puhumattakaan siitä, ettei meillä ollut polttoainetta juuri lainkaan. Hevosia olisimme käyttäneet, mutta emme mitenkään olisi voineet pidemmän päälle niitä pitää, sillä ruokaa ei riittänyt niille, kun se meilläkin oli niukkaa ja mistä sitä heinää olisi elukoille saanut, kun keväästä eikä kesästä ollut tietoakaan.
Tuota kylmää pitkää talvea kesti pitkälti yli toista vuotta, jona aikana poikamme ja Rosemary kasvoivat aikuisiksi ja saattoivat olla avuksi askareissamme. Paljon muutakin tapahtui, nyt kun lapset aikuistuivat.
Eliel uskaltautui näyttämään tunteensa Rosemarya kohtaan, jotka me jo tiesimme ja me olimme onnellisia heidän puolestaan. He muuttivat pian omilleen ja Eliot, Kiaran ja Arthur auttoivat heitä rakentamaan oman asunnon, jossa kasvattaa jälkikasvuaan. Olisin itsekin mennyt avuksi, mutta totesin, että koska olin puolisokea ja rampa, ei minusta olisi ollut apua ja olisin vain ollut heidän tiellään.
Tiedän, että pojat tiesivät tunteeni ja olivat iloisia, vaikken minä mukana ollutkaan. No vein minä sentään talkooväelle ruokaa, jota naisemme valmistivat heille ja koska en rakennustöissä voinut avuksi olla, veistelin aikani kuluksi leluja heidän tulevia lapsia silmällä pitäen.
Vaikka tiesin, että he joskus vielä tekisivät lapsia, en minä vielä sentään mielestäni tuntenut itseäni vanhaksi ja raihnaiseksi, vaikka tietenkin iän ja kylmyyden myötä näkö alkoi siitä ainoasta silmästä heiketä entisestään ja jalantynkääkin silloin tällöin kolotti. En silti antanut näille periksi, sillä halusin nähdä mahdollisen tulevan lapsenlapseni itse, vaikka hivenen vaikuttikin siltä, etten ehkä näkisi. Toivoin silti parasta.
Eliot seurusteli erään kauniin neidon kanssa ja pian ihastus muuttui rakkauden roihuksi, jonka itse olin kokenut ja näin ollen tiesin, mitä poikani kävi lävitse. Hänen rakkauselämänsä sentään sujui ongelmitta ja pian hän pyysi naista puolisokseen, mihin tämä vastasi myöntävästi.
Olin onnellinen poikani puolesta. Hänen ei tarvinnut käydä läpi kivistä polkua saadakseen rakkaansa käsivarsilleen, vaan kaikki sujui nätisti, toisin kuin oma nuoruuteni, jota en kovin mielelläni muistele.
Tuolta ajalta on vain harvoja muistoja, jotka haluan säilyttää ikuisesti mielessäni. Nuo olivat muistoja Eleonorasta ja niistä hetkistä, joina me kaksi olimme hyvin onnellisia.
Ei mennytkään kovin pitkää aikaa, kun Eliotin tuore nuorikko ilmoitti saapuvasta perheenlisäyksestä, mikä teki minut onnelliseksi.
Näitä hetkiä varjostivat vain se tieto, että niin moni rakkaistamme oli menettänyt henkensä Zedin takia.
Olimme saaneet kuulla, että Zed oli ensin iskenyt Arthurin luo ja tappanut Arthurin.
Arthurin vaimo oli kuitenkin onnistunut pakenemaan Nickin luo, joka eli mukavaa elämää oman, hieman erikoisen vaimonsa kanssa ja heillä oli pieni tytär, Nea.
Nick otti äitinsä vastaan ja jonkin aikaa he ehtivätkin elää rauhassa, kunnes Zed iski jälleen kerran. Hän tappoi Nickin ja Ninan, mutta jälleen kerran Amara pääsi pakenemaan, Nea mukanaan.
Harhailtuaan jonkin aikaa hyytävän kylmässä pakkasessa, he saapuivat meille. He olivat miltei paleltumisen partaalla ja pääsivät onneksi ajoissa lämpimään.
He ovat asuneet meillä siitä asti. Olen yrittänyt välillä jutella Amaran kanssa, mutta hän on hieman etäinen ja luulen, että osittain hän taitaa surra miehensä kuolemaa, sillä he olivat syvästi kiintyneitä toisiinsa.
Elämämme asettui uomiinsa, mutta me saimme vähän ajan kuluttua kuulla jälleen ikäviä uutisia, sillä omilleen muuttaneet Daniel, Daisy ja David löytyivät kuolleina heidän omasta pirtissään.
Tämän uutisen toivat Keith ja Kiaran, käydessään kerran kylässä ja kertomassa samalla kuulumisiaan.
Nuorin tytär ei ollut halunnut lähteä synnyinkodistaan, vaan oli jäänyt isänsä, äitinsä ja vaarinsa iloksi ja avuksi. Lisäksi hän oli tavannut mukavan miehen ja heidän suhteensa oli edennyt siihen pisteeseen, että he olivat menneet naimisiin ja ensimmäinen lapsi oli tulossa.
Tiesin, että Kiaran kävi tämän tästä kyläilemässä, koska hän halusi varmistaa, että meillä oli kaikki hyvin. Olin tästä hyvin kiitollinen, vaikka olin samalla myös huolissani siitä, kuka auttaisi heitä, jos se ihmishirviö Zed päättäisi ilmaantua heidän talolleen ja pistää koko perheen päiviltä.
Tunsin, että oli minun syyni, että Zed jahtasi nyt muita sukuni jäseniä, kun ei saanut minua käsiini.
Toistaiseksi, oli jälleen ollut hiljaista, eikä Zedistä ollut kuulunut mitään, eikä hän myöskään ollut näyttäytynyt lähimaillakaan ja vaikka tiesin, ettei tämä varmasti ollut kuollut, toivoin minä hiljaa sisimmässäni, että tuo mies kuolisi pakkaseen. Tiedän, hyvin ilkeää, mutta minulla on syyni toivoa tätä ja oikeus siihen, sillä niin kauan tuo mies minua tovereidensa kanssa piinasi.
Pakkanen kiristyi ja rajut talvimyrskyt pitivät seutua hyisessä otteessaan. Mietin, mitenköhän uusi tulokas mahtaisi pärjätä tässä maailmassa, kun nytkin piti tarkkaan miettiä ruokailut, ruoan ollessa kovin vähissä.
Poikani vaimon Enidin vatsa kasvoi kasvamistaan ja minua jännitti kovin, vaikken minä tässä isäksi ollutkaan tulossa, vaan poikani. Tai no tulisihan minusta vaari ja olin onnellinen tulevasta perheen jäsenestä ja ehkä minun oli lupa edes pikkuisen jännittää, olinhan jäänyt paitsi siitä onnesta, sillä olin ollut vankina, kun oma vaimoni oli raskaana ja odotti kaksoispoikiamme.
Joulukin tuli ja meni, mutta se oli aivan ankein kaikista siihenastisista jouluistamme, sillä kylmä ilma ja vähäinen ruoka, eivät erityisemmin nostaneet tunnelmaa. Saapui hyistäkin hyisempi tammikuu, jonka aikana Enid viimein synnytti ja me toivoimme, että pienokainen vahvistuisi ja jaksaisi elää niin kauan, että pärjäisi hyvin yli kylmän sään.
Tuo tammikuu oli sään puolesta kylmin ja julmin koko pitkän talven aikana. Vasta helmikuun loppupuolella kylmyys alkoi viimein hellittää ja maaliskuun lopulla alkoi jo näkyä jonkinlaisia kevään merkkejä, vaikka maa olikin vielä lumen peitossa.
Toivo siitä, että kesä saapuisi jälleen, heräsi, sillä se tiesi sitä, että pääsisimme kylvämään vihanneksia ja viljaa ja eläimetkin kenties saapuisivat seudulle ja se taas tarkoittaisi että saattaisimme saada mahan täyteen pitkästä aikaa.
Tosin talven kylmyys ja rajut myrskyt olivat tehneet tehtävänsä, eikä Amara ollut jaksanut ja kenties hänen kuolemaansa oli jouduttanut suru menetyksen johdosta ja niin hän kuoli, eikä ennättänyt nähdä tulevaa kevättä ja kesää.
Kiaranin perheessä elettiin hieman iloisempia aikoja, sillä Kiaranin tytär oli saanut lapsen ja näin ollen Kiaran oli nyt vaari ja Keith kaksinkertainen vaari.
Eliotin näkökulma:
Kevät eteni ja pääsimme kylvämään kasviksia, hedelmiä ja viljaa ja jos luoja suo, me saamme syksyksi hyvän sadon. Kevät sai myös eläimet palaamaan takaisin seuduille ja poikani onnistuikin kaatamaan ison hirven, jolla saatoimme juhlia ainakin viikon ja varastoonkin jäi vielä syötäväksi kuivattua lihaa ja muuta, mitä naiset valmistivat hirvenruhosta, käyttäen kaiken käyttökelpoisen, sillä tiesimme, ettei nyt voinut nirsoilla. Myös talja käytettiin, koska siitä saisi, joko turkin päälle tai peiton tai mukavan maton takan eteen.
Vaikka meillä oli aihetta iloon, olin minä silti varovainen, sillä tiesin ettei Zed ollut varmasti vielä antanut periksi. Kunhan piileksi jossain odottamassa parempaa aikaa kostolleen. Toivoin kuitenkin, että hän jo antaisi periksi ja pysyisi poissa ikuisesti.
Olimme tehneet niin paljon töitä saadaksemme elämämme järjestykseen, emmekä kaivanneet enää mitään sitä huojuttamaan.
Ajat muuttuivat hivenen paremmiksi ja seuraava talvi ei ollut aivan niin pitkä kuin edellinen talvi. Vuoden ajat vaihtuivat jälleen normaalisti, vaikka talvet olivatkin kylmempiä kuin joskus ennen. Vuodet vierähtelivät ja lapseni, sekä Kiaranin lapsen lapset kasvoivat. Itse asiassa Diana pyöräytti maailmaan kolme lasta ja odotti jo neljättä, kun kevät vaihtui kesään ja meidän oli mentävä tekemään työmme pienelle maatilkulle, joka oli Burroughsien ja Stormien yhteinen. Tuolloin sain kuulla surullisia uutisia, Keith ei ollut päässyt näkemään tulevaa kevättä ja kesää, sillä talvi oli ollut hänelle liian raskas. Hän oli kuollut. Kiaran itse oli vanhentunut jo harmaapäiseksi Doriksen keralla. Ikä ja vuodet tekivät tehtävänsä.
Stormeilta tulivat Kiaran ja hänen vävynsä Timothy, sekä Dianan ja Timothyn vanhin poika Thomas, joka oli jo sen ikäinen, että sai luvan ottaa osaa peltotöihin.
Isän näkö oli heikentynyt niin pahoin, ettei hän lähtenyt mukaan, enkä minä olisi huolinutkaan, vaikka hän olisi halunnutkin, sillä tiesin, ettei hän olisi pystynyt tekemään juuri mitään.
Tyttäreni Johanna kärtti niin kauan, että viimein annoin hänelle luvan tulla mukaani. Ajattelin, että voisinhan keksiä hänelle, jotakin kevyempää tekemistä sillä aikaa, kun me muut huhkisimme pellolla. Johanna voisi auttaa vaikka Thomasia, jos ei muuta ja olihan tytön hyvä kohdata sukulaisiaankin.
Me lähdimme hyvin varhain aamulla liikkeelle, mukanamme naisväen meille laittamat eväät, niin että pärjäisimme hyvin yön ylitse. Aurinko oli kohonnut jo korkealle, kun me viimein saavuimme peltotilkullemme ja siellä näyttikin olevan töitä tiedossa ja sato olisi mitä mainioin.
Enempiä viivyttelemättä, me ryhdyimme töihin. Kiaran niitti viljaa, kun minä ja Timothy keräsimme sitä lyhteiksi odottamaan vientiä kotiin. Tällä välin lapset hoitivat kasvimaata, josta pitikin kitkeä rikkaruohot ja kastella kaikki, sillä hetkeen ei ollut satanut vettä.
Me olimme jo aloittamassa taukoamme, kun näimme kahden hahmon hiippailevan alueelle. Kiaran katseli kulmat kurtussa hahmojen liikkeitä, nähdäkseen mitä nämä oikein aikoivat. Nuo hahmot, tarkemmin sanottuna mies ja poika eivät olleet huomanneet meitä. He havahtuivat huomaamaan, etteivät olleet yksin vasta, kun Kiaran karjaisi heitä jättämään kasvimaan rauhaan.
”Mitä te täältä haette?” Kiaran kysyi tylysti harppoen paikoilleen jähmettyneiden hahmojen luo. Vasta aivan vierelle päästyään hän tunnisti miehen. ”Sinä!” Hän huudahti ja me juoksimme hänen luokseen.
Silloin minäkin tunnistin miehen, joka seisoi luimistellen alallaan ja vilkuili ympärilleen kuin pakoreittiä etsien. Zed oli muuttunut siitä, kun viimeksi olin nähnyt hänet ja hänen olemuksestaan saatoin päätellä, ettei elämä ollut kohdellut häntä kovinkaan hyvin, vaikka tämä ilmeisesti oli perheen ennättänyt perustaa. Luoja yksin tietää, millainen nainen on hänet miehekseen huolinut. Toivoin että heillä olisi kaikki hyvin perheessä, vaikka vaistoni sanoi ettei niin ollut.
”Zed.” Kiaran sanoi ja näin miten hänen sormensa puristuivat nyrkkiin. Hän halusi selvästi iskeä nyrkkinsä tuohon mieheen, joka oli niin monen läheisemme hengen vienyt. Kieltämättä minunkin teki kovasti mieli, mutta ymmärsin, ettei se käynyt laatuun, sillä miehellä oli poika mukanaan ja meidänkin lapsemme olivat paikalla, enkä halunnut heidän joutuvan todistamaan mitään sellaista, joka minunkin mielessäni kävi tämän tästä.
Zed ei vieläkään sanonut mitään, vaan punnitsi hiljaa mielessään, mitä olisi paras tehdä.
”Isä, mitä nyt?” Poika kysyi hämmentyneenä.
”Ole vaiti.” Zed sihahti ja mulkaisi poikaa vihaisesti.
”Zed, tiedät varmasti oikein hyvin, että mieleni tekisi vääntää niskasi nurin, mutta jätän sen tällä kertaa väliin.” Kiaran sanoi värittömällä äänellä, kasvot ilmeettöminä.
”Miksi?” Zed kysyi ja katsoi meitä silmin nähden hämmästyneenä.
”Koska en halua poikasi joutuvan sitä todistamaan ja koska poikasi tarvitsee isän.” Kiaran huomautti ja tiesi olevansa oikeassa. Minä nyökyttelin, sillä kaikki paikalla olijoista olimme perheellisiä ja tiesimme, että lapsilla piti olla tuki ja turva heidän kasvaessaan aikuisuuteen ja uusiin velvollisuuksiin. Jonkun olisi opetettava heille vastuun kantamista asioista, opetettava mikä oli oikein ja mikä väärin.
”Mutta...” Zed änkytti yhä pahemmin hämmentyen.
”Painu matkoihisi , äläkä enää koskaan näytä naamaasi täällä ja sen sijaan että opetat poikaasi varkaaksi, opettaisit tekemään kunnollista työtä.” Kiaran murahti. ”Voit pitää sen minkä ehdit jo poimia itsellesi.” Hän lisäsi.
Zed katsahti meihin kaikkiin ja häipyi sitten nopeasti paikalta, poika vanavedessään.
”En olisi ikinä uskonut, että hän voisi perustaa perheen.” Sanoin, kun Zed oli kadonnut poikansa kanssa näköpiiristä.
”En minäkään.” Kiaran vastasi ja harppoi takaisin nuotiolle. ”Luoja yksin tietää, että se mies ansaitsisi rangaistuksensa, mutta juuri nyt se ei taida käydä päinsä.” Hän lisäsi, istuutuessaan kannonnokalle, katse nuotion liekkeihin suunnattuna.
”Niin. Eihän noin pieneltä pojalta voi isää riistää.” Sanoin ja tökkäsin makkaran tikunnokkaan ja aloin paistaa sitä.
”Keitä ne olivat?” Johanna kysyi uteliaana, hieman hiljaisemman Thomasin tullessa hänen perässään luokseni.
”Eräs tuttava menneisyydestäni.” Vastasin ja päätin, etten ainakaan ihan vielä kertoisi, en ainakaan kaikkea. Heidän ei tarvinnut tietää julmuuksista, joita isäni ja muu sukumme oli joutunut kohtaamaan tuon miehen taholta.
Olin varma, ettei Zed jättäisi tätä tähän. Tiesimme nyt hänen olevan elossa ja pitävän majaa jossain perustamansa perheen kanssa.
Aika tulisi näyttämään tulisiko Zedistä vielä hankaluuksia, tai tämän perheestä ja minä toivoin, ettei tulisi.
*****
EXTRA KUVIA
Tässä tulee kuvia, joita en oikein osannut asettaa tuonne tekstiin mitenkään, mutta halusin kuitenkin, että pääsisitte niistä nauttimaan, joteka tässäpä ovat.
Ewan hautausmaalla, jonne muuten sain viimeisetkin hautakivet vietyä. Niitä oli Zedin varastoon kertynyt seitsemisen kappaletta tai enemmänkin ja niistä osa oli Stormeja, osa Burroughseja ja sitten taisi olla yksi Zedin kriminaali ex-kaveri ja sitten tohtori Jenkins ja Rosemaryn äiti.
Nuorimasta vanhimaan; Diana, Dianan isä Kiaran ja Kiaranin isä Keith.
Keith ja Amara olivat hyvin läheisissä väleissä, vaikkei juttu siitä kovin pitkälle edennytkään, ennen heidän kuolemaansa.
Nean syntymäpäivät.
Diana synnyttää tyttären
Nea taaperona ja joo, en jaksanu ottaa keskiaika defaulteja pois käytöstä. :)
Nea lapsena
Thomas Storm vauvana
Diana ja Thomas
Diana ja Tara (Thomasin pikkusisko)
Diana ja Timothy kuumissa tunnelmissa. :)
Ewan ja Eleonora
Eleonora mummi opettaa Johannaa
Doris mummi opettamassa Thomasia
Timothy Storm, Eliot Burrough ja Kiaran Storm ansaitulla tauolla.
Thomas ja Johanna tähtiä tiirailemassa.
Best friends. :) Eivätkö olekin suloisia? :)
Thomasin ja Johannan ensisuukko.
Joo, en sitten voinut vastustaa kiusausta, vaan tein noista kahdesta rakastavaiset, vaikka he tavallaan ovatkin sukua toisilleen. Ei onneksi kovin läheistä, mutta kuitenkin. :)
Kommentit